Menu

Mitä tehdä junamatkalla

Pitkät junamatkat voivat käydä tylsiksi. Tekemisen keksiminen voi olla vaikea, mutta kun tarkemmin miettii, niin juna tarjoaa useita mahdollisuuksia ajanviettoon. Suurin rajoitus on, ettei junassa voi helposti treenata tai urheilla, mutta melkein mikä tahansa muu ajanviete on mahdollinen. Modernit junat tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia mukavaan ja viihdyttävän matkustamiseen.

Junamatkalle kannattaa tuoda oma älylaite tai kannettava tietokone. Suurin osa nykyaikaisista junista on varustettu sähköpistokkeilla, joten viihdemahdollisuuksia on runsaasti. Monissa junista on nykyisin myös langaton netti. Mukaan kannattaa tuoda elokuvia, lempi tv-sarjaa tai vaikka kiinnostavia dokumentteja. Niitä katsellessa matka sujuu joutuisasti.

Pitkä junamatka on myös loistava tilaisuus opiskella, lukea tai tehdä töitä. Kun on pakko olla paikallaan, voi hyvin keskittyä asioihin, jotka ovat kiireisiä, tai joille ei muuten olisi aikaa. Voi ottaa mukaan kirjan, jonka on jo pitkään halunnut lukea, kerrata tenttiä varten tai tuoda mukanaan työtehtävän, jolla on kiire. Näin ajan voi käyttää hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Ajan voi myös käyttää nukkumiseen, jos Orient.Express.in.Poland.02siihen ei muuten ole aikaa.

Jos junassa on langaton netti tai mukana voi tuoda oman netin, ovat mahdollisuudet rajattomat. Netin kautta voi vaikka katsella videoita, surffata sosiaalisessa mediassa tai katsoa kuvia kissoista. Ei välttämättä hyödyllisintä ajanvietettä, mutta viihdyttävää. Monelle pitkät junamatkat ovat harvinaista herkkua, joten ajan voi myös käyttää rentoutumiseen. Käsityöt ovat myös kätevä tapa viettää aikaa junassa. Neulominen, virkkaaminen tai piirtäminen onnistuvat hyvin junan tasaisessa kyydissä.

Junassa voi myös olla sosiaalinen. Ravintolavaunussa voi oluen tai limsan äärellä jutella muiden matkustajien kanssa ja vertailla matkakokemuksia. Onneksi juna tarjoaa vaihtoehdon sekä rentoutua ja olla itsekseen tai jutella kanssamatkustajien kanssa, joten kaikki voivat nauttia matkailusta. Ravintolavaunussa voi muutenkin hengailla ja nauttia hyvästä ruoasta.

Vain mielikuvitus on rajana junamatkalla. Se tarjoaa tilaisuuden irroittautua arjesta, ja tehdä itselleen tärkeitä asioita tai vain rentoutua. Juna vie perille nopeasti ja varmasti, ja sillä on miellyttävä matkustaa. Niissä on oma tunnelmansa, jonka kaltaista ei ole muissa kulkuvälineissä.