Menu

Autovaunuja on monenlaisia

Moni on varmasti nähnyt autovaunun junassa joskus. Usea pohjoiseen matkustava mielii ottaa autonsa mukaan, jotta voi käyttää sitä lapinreissulla, ilman että tarvitsee ajaa pohjoiseen saakka. Makuuhytissä vietetyn yön jälkeen on mukava ajaa autolla tunturiin ihailemaan ruskaa tai laskettelemaan ja nauttimaan maisemista. Autovaunut kuitenkin palvelevat enemmän teollisuutta kuin lomalaisia. Ne ovat nimittäin lyömätön tapa kuljettaa autoja turvallisesti ja tehokkaasti paikasta toiseen.

Paras autovaunumalli on sellainen, joka on katettu ja tiivis joka suunnasta. Avoimiin malleihin liittyy huomattavasti enemmän riskejä. Autoja kuljettavat rekat ovat yleensä avoimia malleja, niiden haittapuolena ovat autojen likaantumisen ja naarmuuntumisen riski, sekä ilkivallan uhka. Tiivis ja katettu autovaunu sen sijaan ei päästä likaa, pölyä tai ilkivallantekijöitä sisään. Autot säilyvät tehdas tai tuontisatamapuhtaina ja vahingoittumattomina määränpäähän saakka.

Yleensä autoja kuljetettaessa rekalla rekan joutuu ajamaan takaisin tyhjänä, sillä autorekkaan on vaikea lastata mitään muuta kuin autoja. Monitoimivaunuihin sen sijaan on mahdollista lastata muutakin kuormaa kuin autoja. Ne ovat innovaatio, joka voi auttaa lopettamaan autoalan kustannuksia kohottavan tyhjänä vedon. Mennessä monitoimivaunulla voi kuljettaa 10-14 henkilöautoa, ja palatessa vaunut voi lastata palettitavaralla, kuten moottoreita tai autojen koreja. Kuorman voi lastata vaunuun kahdessa tai yhdessä tasossa esimerkiksi trukin avulla.

Katettuja autovaunuja on erikokoisia. Yleisin koko lienee 8-12 henkilöautoa, mutta osaan mahtuu jopa 10-14 he5180-9880-122-9-mtnkilöautoa. Raidealan parantaessa asemaansa kuljetusvälineenä on mahdollista, että katettujen autovaunujen käyttö vähenee ja monitoimivaunujen käyttö lisääntyy. Jälkimmäisellä on mahdollista tehdä paljon enemmän asioita ja hoitaa kuljetustehokkaammin kuin perinteisellä autovaunulla. Kunhan monitoimivaunujen valmistus- ja käyttökustannukset madaltuvat, ne yleistyvät varmasti.

Autovaunut palvelevat siis monipuolisesti sekä teollisuutta että ympäristöä. Kuljetettaessa autot junalla ja hyödynnettäessä palatessa mahdollisuutta kuljettaa palettitavaraa vähenevät päästöt. Logistiikan tehokkuus kasvaa, ja ympäristö kiittää. Lisäksi junalla kuormaaminen on huomattavasti turvallisempaa kuin autojen kuljetus rekalla. Etenkin talvisin ajo-olosuhteet voivat olla hyvinkin vaaralliset, ja syksyisin hirvet aiheuttavat vaaratilanteita. Kuljetusalan vaatimukset ovat myös kovat, ja väsymys vaivaa useaa kuljettajaa. Juna kulkee vakaasti, eikä siihen liity läheskään yhtä paljon riskejä.