Lipun varaaminen ja matkalla

Junalla matkustamisen ensimmäinen vaihe on päämäärien päättäminen. Matkataanko kotimaassa vai viekö matka ulkomaille.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eli aivan jokaiseen kaupunkiin ei junalla pääse ja junien aikatauluista on hyvä ottaa selvää jo ennakkoon.

Harvoin myöskin määränpää on suoraan samalla reitillä, vaan junamatkaan voi sisältyä junan vaihtoja. Junan vaihtojen väliin jäävä aika on hyvä mitoittaa oman liikuntakyvyn mukaan, sekä huomioida siinä mahdollinen aiemman junan aikataulun viivästyminen.

Mikäli junan vaihdon myötä uhkaa myöhästyminen seuraavasta junasta, kannattaa tästä mainita konduktöörille, joka selvittää voiko seuraava juna odottaa. Junaliikenteessä liikennevirasto on määrittänyt mahdollisen odotusajan olevan 0- 15 minuuttia. Mikäli tarve odottaa matkustajia on tästä pidempi, siitä päättää liikennevirasto. Yksittäisen asiakkaan vuoksi joudutaan käyttämään harkintaa, koska junan aikataulun viivästys vaikuttaa myös muihin reitillä liikennöiviin juniin. Viivästys saattaa vaikuttaa tuhansien ihmisten matkustusaikatauluihin.

Liput matkaa varten voi hankkia internetin kautta ennakkoon, VR-mobiilista, junasta konduktööriltä tai automaatista rautatieasemalta tai juna-aseman asiakaspalvelusta.

<p>Lippu voi olla paperinen versio tai e-lippu, joka on luettavissa kännykän näytöltä.

Matkan aikana konduktööri kysyy liput ja mikäli se jostain syystä on jäänyt maksamatta, voi niin sanotusta pummilla matkustamisesta rapsahtaa 80 euron tarkastusmaksu lipun hinnan lisäksi.

Junalippujen hintaan vaikuttaa matkan pituuden lisäksi, myös onko lippu tarkoitettu lapselle, opiskelijalle, varusmiehelle, työttömälle vai normaali lippu aikuiselle. Tarkoittaen henkilöä, joka ei kuulu mihinkään edellä mainituista ryhmistä.

Matkaa varten on mahdollista varata erikseen istumapaikka, jos haluaa varata matkakumppanin kanssa viereiset paikat. Tai jos haluaa varmistaa pääsevänsä itselleen mieluisaan vaunuun.

Istuutua voi myös vapaalle penkille. Mikäli joku on sen ehtinyt varata itselleen lipun oston myötä, on kohteliasta luovuttaa paikka sen varanneelle henkilölle tämän sitä pyytäessä.

Paikkaa varatessa, on myös hyvä huomioida, että useissa junissa on kaksikerroksiset vaunut, joten jos kyseessä on liikuntarajoitteinen henkilö, on yläkerroksiin hankala päästä.

Erikseen voi varata lemmikille tai polkupyörälle lipun myös. Näiden hinta on edullisempi kuin normaali matkalippu. Junissa on myöskin erillisiä hiljaisia osastoja työskentelyä varten.

Sekä pitkän matkan junissa on myöskin makuuvaunuja.

Niissä on kaksi kerrosvuodetta per hytti, perheiden matkustaessa osa makuuhyteistä on yhdistettävissä. Vuoteen lisäksi hyteissä on myös istuimet, tosin kokoon taittuvat, eivät aivan samanlaiset kuin normaalit junan istuimet. Makuuvaunuissa on wc ja usein myös suihkun mahdollisuus.

Useissa IC junissa on WiFi sekä ravintolavaunu , josta voi ostaa pientä purtavaa matkan piristykseksi. Ravintolavaunu löytyy myös kaikista yö- ja autojunista.

Tarjolla on kahvia, sämpylöitä pieneen nälkään ja isompaan löytyy esimerkiksi lihapullat ja perunamuusi tai pasta carbonara. Myöskin aamupalan voi ostaa junasta. Ravintolavaunussa on myös alkoholijuomia, miedoista oluista jägermeisteriin.

Nämä eivät automaattisesti kuulu junalipun hintaan vaan ne ostettava ravintolavaunusta erikseen. Poikkeuksena Allegro junien ykkösluokan matkustajat, joiden lippuun sisältyy yksi ateria.

Junien ravintolavaunun palvelut eivät ole VRn tuottamia vaan Avecra oy:n. Ravintolavaunu on avoinna melkein läpi vuorokauden, ollen suljettu vain 4 tuntia aamuyöllä.

Ravintolavaunujen hinnoittelu on maltillinen, esimerkkinä korvapuusti ja kahvi maksaa 4 euroa.