Kuuluisia junareittejä

Junamatkustaminen avasi monelle mahdollisuuden päästä näkemään kaukaisia maita ja seikkailuja.

Klassinen Oriental Express muistetaan vieläkin, se matkasi öiseen aikaan Pariisista Turkin Istanbuliin.

Junan reittiä ei muisteta pelkästään kulkemansa reitin kauneuden vuoksi, vaan siihen liitettyjen dekkaritarinoiden myötä. Joista Agatha Christien kirja oli kuuluisimmasta päästä. Ja jos murhaaja on vapaana, niin kuka uskaltaa silmänsä sulkea, ei kukaan. Kirja saavutti huikean suosion ja sen pohjalta on tehty useampikin elokuva.

Varsinaista Oriental Express vuoroa liikennöitiin 1970-luvulle asti, tosin maailmansotien aikaan liikennöinnissä oli pidempiä taukoja.

Ja edelleenkin sen kyytiin pääsee. Oriental Express oli aikansa luksusmatkustamista, jota voisi verrata nykypäivän

ykkösluokkaan lentoliikenteessä. Hyttien sisutus oli tyylikästä, sampanja juotiin hienoista lasista ja tarjolla ollut ruoka oli gourmet laatua.

Bernina Exress on myöskin huikaiseva kokemus. Se lähtee St. Morizista etelä- Sveitsistä ja kulkee 55 tunnelin kautta kohti Tiranoa pohjois- Italiassa. 55 tunnelin lisäksi reitille mahtuu 196 siltaa, vesiputouksia ja vuoristoista maisemaa. Vuoristomaisemat ja radan ajoittainen kapeus saa matkustajan pidättämään henkeä.

Maisemien puolesta myöskin junareitti Oslosta Bergeniin on ehdottomasti mainitsemisen arvoinen. Se myöskin pitää hallussaan Pohjoismaista ennätystä korkeimmalla kulkevasta virallisesta junareitistä. Se kulkee 97 kilometrin matkan puurajan yläpuolella. Aluella, jossa kesälläkin on lunta.

Matkan pituuden puolesta omaa luokkaansa on Trans- Siperia, joka lähtee Moskovasta ja päättyy Siperiaan Vladivostokiin. Matkaa kertyy 9259 kilometriä halki Venäjän.

mts_best